Home / Customer Cases / AddSecuren turvapuhelimet tuovat mielenrauhaa Laitilan vanhuksille

AddSecuren turvapuhelimet tuovat mielenrauhaa Laitilan vanhuksille

Laitilassa turvapuhelinpalveluista on tullut niin kiinteä osa kotihoidon arkea, että elämää ilman niitä on hankala edes kuvitella.

Kun Varsinais-Suomen Laitilassa kotihoidon asiakas kompastuu noustessaan sängystä eikä pääse itse ylös, asiantunteva apu on vain napin painalluksen takana. Poikkeustapauksia ei ole, vaan rannekkeellaan apua pyytävän ihmisesoittoon vastataan aina AddSecuren hälytyskeskuksessa. 

 Se on meille aivan ehdoton asia, että asiakas saa aina oikeasti vastauksen, vaikka kyseessä olisi vikasoittokin. Lisäksi auttajana on aina asiantuntija, sanoo Laitilan kunnan kotihoidon johtaja Mari Pilpola. 

Turvapuhelimet ovat Pilpolan mukaan olleet kunnassa käytössä jo pitkään. Alun perin puhelut ohjautuivat terveyskeskukseen, josta apua lähdettiin järjestämään. Kotihoidossa olevien vanhusten määrän lisäännyttyä työmäärä kasvoi kuitenkin kiireisessä osastotyössä liian suureksi. 

Osaston resurssien säästämiseksi palvelu päätettiin ulkoistaa, ja yrityskauppojen myötä palveluntarjoaja on nykyään AddSecure. 

Helpotusta myös omaisille

Laitilassa on AddSecuren palveluista käytössä turvapuhelin sekä tarvittaessa ovihälytin. Kaikki hälytykset ohjautuvat AddSecuren turvapuhelinkeskukseen.  

Turvapuhelin toimii siten, että ikäihmisellä on ranteessaan ranneke, jonka kautta voi tehdä hälytyksen ja saada puheyhteyden AddSecuren hälytyskeskuksen työntekijään. Työntekijä tekee tilannearvion ja hälyttää paikalle esimerkiksi ambulanssin, kotihoidon työntekijän tai, jos niin on sovittu, omaisen. 

Ovihälytintä käytetään esimerkiksi muistisairaiden vanhusten kodeissa. Se ohjelmoidaan hälyttämään, jos ovi on yöaikaan tietyn ajan auki. 

Pilpola kertoo, että turvapuhelinkeskuksesta on valtava apu vanhuksen itsensä lisäksi myös kotihoidon työntekijöille ja omaisille. Hänen mukaansa monet omaiset ensin ajattelevat haluavansa hälytykset suoraan itselleen, mutta esteeksi muodostuvat usein käytännön järjestelyt. 

 Rinkiin tarvittaisiin kuitenkin aika monta omaista, eikä itse oikein voi lähteä mihinkään. Jos on toisella puolella Suomea, hälytykseen on hankala vastata. 

Koska turvapuhelinkeskuksesta vastauksen saa mihin kellonaikaan tahansa, mielenrauhaa saavat niin vanhus itse kuin omaiset ja kotihoitokin. 

Pelkästään turvapuhelimen avulla voidaan myöhäistää säännöllisemmän kotihoidon aloittamista, ja se toki tuo samalla kunnalle säästöjä.

Mari Pipola, Laitilan kunnan kotihoidon johtaja

Turvapuhelin tukee kotona asumista

Turvapuhelin tukee myös tavoitetta hoitaa vanhuksia mahdollisimman pitkään kotonaPilpola sanoo, että jotkut vanhukset pärjäävät pelkän turvapuhelimen avulla ilman muita kotihoidon palveluita. Heiltä arjen askareet sujuvat muutoin mutkattomasti, mutta turvapuhelinta tarvitaan esimerkiksi kaatumisen riskin vuoksi. 

 Pelkästään turvapuhelimen avulla voidaan myöhäistää säännöllisemmän kotihoidon aloittamista, ja se toki tuo samalla kunnalle säästöjäPilpola toteaa. 

Laitilassa on harkittu myös paikantavan turvakellon käyttöönottoa. Pilpola huomauttaa, että muistisairaudet ovat entistä yleisempiä, ja koska muistisairaat vanhukset ovat usein fyysisesti hyvässä kunnossaheidän eksymisestään on aito huoli. Muistisairas ei välttämättä muista painaa turvarannekkeen hälytysnappia, joten avuksi tarvitaan muunlaisia järjestelmiä. 

 Saimme AddSecurelta käyttöön demoversion paikantavasta turvakellostamikä oli tosi hieno juttu, hän kehuu. 

”Asiakkaita pidetään erittäin hyvänä”

Laitilan kokemusten perusteella Pilpola suosittelee AddSecuren palveluita muillekin kunnille. Hän huomauttaa, että pienellä paikkakunnalla ja suhteellisen pienillä käyttäjämäärillä hälyttelijöitä ei hirveästi ole, mutta varsinkin suurissa kunnissa turvapuhelimen käyttö voi olla vilkastakin. 

Yhteistyö AddSecuren kanssa sujuu Pilpolan mielestä hienosti. Hänen mukaansa ”asiakkaita pidetään erittäin hyvänä”. Kunta ja AddSecure järjestävät säännöllisesti kokouksia, jotka ennen koronaviruspandemiaa pidettiin kasvotusten ja sittemmin etätyövälineiden avulla. 

 Kokouksia pidetään, vaikkei olisi mitään ongelmaakaan, ja se on tosi hyvä juttu. 

Jos ongelmia tulee, yhteydenottokynnys on matala. Pilpolan mukaan pulmatilanteissa AddSecure on reagoinut nopeasti ja odotetulla tavalla. 

Nyt turvapuhelinpalvelut ovat niin kiinteä osa arkea, ettei Laitilan kotihoidossa oikein enää edes osata kuvitella elämää ilman niitä. Pilpola huomauttaa, ettei esimerkiksi asiakkaiden turvapuheluihin vastaaminen kotihoidossa olisi mitenkään mahdollista. 

 Tämä on nyt meille aivan arkipäivää. Meille kaikille on päivänselvää, että saamme vain ne hälytykset, jotka vaativat meiltä toimenpiteitä, hän sanoo. 

Lataa Älykkäiden turvapuhelinpalveluiden opas kunnille

Suunnitellaanko kunnassasi turvapuhelinpalveluiden ostoa? Kaipaatko apua niiden hankintaan? Jos vastauksesi on kyllä, lataa tekemämme opas.